Yhteydestä ykseyteen: ensiaskeleita uudessa, muuttunut energia & ilon eheyttävä voima
Kuunvaihteen kuulumisia
Heräsin tänään sankkaan sumuun ja ulosastuessa tuntui kuin olisin liikkunut vedessä, ollut yhtä sen kanssa. Aamun täytti pehmeä rauha, jota säesti kirkas linnunlaulu. Maailma tuntui hetkellisesti pysähtyneen tähän. Tähän toukokuun ensimmäiseen aamuun. Kesä lähestyy ja kesä tuo suuria muutoksia mukanaan. Muutoksia, jotka ovat edellisen kuukauden aikana jo alkaneet muotoutumaan.
Huhtikuu tuntui ikuiselta ja iättömältä. Kolmeenkymmeneen päivään mahtui aivan valtavasti ja minun kuukauttani väritti voimakkaasti kehon väsymys, sisäinen ilo ja innostus sekä lempeä rakkaus. Yhä vahvemmin olen tuntenut maaplaneetan energeettisen muutoksen itsessäni, hiljaisuudessa seurannut valon lisääntymistä ja sen vaikutuksia. Minä, niin kuin lukematon muukin, on sairastellut viikkoja.
Keho on voimalla puhdistunut ja purkanut vanhaa, kehon energeettinen kokonaisuus on muuttunut yhdessä maan kanssa, sen maan josta se on syntynyt ja jonka kanssa se on yhtä. Tämä muutos on pyytänyt lepoa ja yhtälailla se on pyytänyt heittäytymistä: sitä, että luottaa ja ehdoitta tekee niitä asioita, jotka tuovat iloa, nostattavat innostusta, herättävät eloon. Kerta toisensa jälkeen minua on muistutettu ilon eheyttävästä ja kaiken mahdollistavasta voimasta. Ja yhtälailla olen huomannut missä nousee seinä vastaan: on ollut pakko uskaltaa tehdä muutoksia. Täydesti luopua siitä mikä ei enää innosta, mikä ei toimi, mikä ei virtaa vapaana.
Kuukauteen on mahtunut monia suunnanmuutoksia ja nämä muutokset ovat vaatineet läsnäoloa. Sitä, että rauhassa istun tässä, itsessäni ja huomioin avoimesti ja vailla odotuksia itseäni elämässäni. Omaksi yllätyksekseni moni asia joiden ajattelin olevan minulle oikein, eivät ole sitä ollutkaan. On ollut ehdottoman tärkeä päästää irti odotuksista ja sallia se mikä on — kuinka hullunkurista ja paikoin ristiriitaista se olisikin.
Ihaninta on ollut kuinka kevyesti ja vapaasti uudet, minua tässä hetkessä tukevat, auttavat ja kasvattavat asiat ovat tulleet luokseni. Ongelmitta. Soljuten. Vapaasti virraten. Minun ei ole tarvinnut muuta kuin heittäytyä virran vietäväksi. Sanoa kyllä elämälle.
Portugalin, Espanjan ja Andorran sähkökatkojen aikoihin maan energiassa tapahtui suuri purkaus ja vapautus. Planeetan energia nousi aivan uudelle tasolle ja kaiken elollisen energeettinen kokonaisuus muuttui. Laajeni. Avautui. Tämä on hetki, jota valossa ja maassa on odotettu pitkään. Muutos, joka tulee luomaan elämistämme ja maailmastamme täysin erilaisen. Ikivanha ja samalla uusi tieto palaa luoksemme, elämme saumattomammin yhteydessä energiaan ja aistimme laajenevat. Kaikkea elollista tuodaan myös vahvemmin yhteen: energiamme ovat toisiinsa sidottuja, olemme yhtä ja ykseydessämme olemme maaplaneettaan sidottuja niin kauan kuin ihmiskehoissa kuljemme.
Tämä saumaton yhteys vaatii totuttelua ja harjoittelua, kehon vahvistumista ja vapaata virtaa. Jokainen ajatus ja teko kantaa yhä vahvempaa voimaa itsessään, näkymätön tulee näkyväksi ja energialla muovaamme fyysistä maailmaa. On entistä tärkeämpää olla tietoinen itsestä ja siitä kuinka toimii ja mitä omilla ajatuksilla, teoilla, mitä omalla energialla luo todeksi. On entistä tärkeämpää kunnioittaa itseä ja olla läsnä siinä todellisuudessa, jossa elää.
Todeksi tuominen tapahtuu fyysisesti: me kehojemme kautta tuomme energian todeksi ja tämä vaatii aivan älytöntä voimaa keholta. Voimaa, jotta jaksamme kantaa energian määrän, sen tiheyden, joka on ristiriidassa maallisen, raskaamman energian kanssa. Nyt jos koskaan on tärkeä liikkua, syödä tavalla, joka tukee ja ravitsee kehoa, luoda arjesta sellainen, joka tukee omaa kokonaisuutta. On tärkeä liikkua oman mukavuusalueen ulopuolelle, tuoda itsensä linjaan itsensä kanssa ja fyysisesti ilmentää kaikkea sitä, mitä kokee, luo, tekee. Emme enää voi elää kuplassa, ajatuksissamme, mielikuvituksessamme. Nyt on tärkeä kaikin tavoin konkreettisesti ilmentää sitä, mitä itsessämme koemme. Ja samalla meitä pyydetään astumaan luontoon, astumaan vapaampaan yhteyteen luonnon kanssa, muistamaan että olemme osa luontoa. Luonto on kenties tässä ajassa suurin ja tärkein opettajamme.
Kaikki tämä uusi tuntuu aivan uskomattomalta! Kolmen vuosikymmenen (ihmis)odotuksen jälkeen tämä aika on vihdoin täällä ja tuntuu kuin voisin huokaista helpotuksesta, kuin suuri paine olisi poistunut kehosta, jokin verho minun ja muun maailman välillä hälvennyt. Tunnen olevani vapaa ja elossa. Ja iloiten astun toukokuuhun. Palaan täydesti itseeni, sisimpääni ja itseni kautta yhä laajempaan yhteyteen maailmankaikkeuden kanssa. Syvempään rakkauteen, elämän alkulähteen juurille, kahden maailman kauniiseen yhteyteen.
Lempeästi, lempeästi, täydesti ja avoimesti astun uuteen. Rakkaudella elämää ja sen ihmeitä kohtaan.
Iloa, valoa ja rakkautta sinulle lähettäen,
Ida.






Jos nämä kirjoitukset ovat inspiroineet sinua, resonoineet, tuoneet lohtua ja tukea sinulle elämäsi eri vaiheissa ja haluat tukea niitä, voit tehdä sen maksamalla pienen (tai suuren) tukisumman verkkokaupassani. Tukesi merkitsee minulle valtavasti ja olen siitä suunnattoman kiitollinen!
Voit myös tukea kirjoituksia jakamalla niitä oman elämäsi säihkysieluille.
Riippumatta siitä, kuinka tuet kirjoituksia; läsnäolollasi, rahallisesti tai jakamalla, olen iloinen ja kiitollinen siitä, että olet tässä. Iloa, valoa & rakkautta sinulle lähettäen, Ida.
RAKKAUSKIRJE HUHTIKUUSSA
Kevään merkkejä, vapautunut valo & ilon voima
Maaliskuu vei täysin mukanaan, lisääntyvä valo ja kevään tuntu ovat herättäneet minut uudelleen eloon ja viime viikot ovat täyttyneet niin tulesta kuin eteerisestä keveydestä. Kun aamuisin kävelen rantaan toivottamaan merelle ja luonnolle hyvää huomenta, kuulemaan heidän kuulumisiaan, ihmettelen ja hämmästelen tätä alati kasvavaa valoa ja tied…
Paluu oman voiman äärelle & kehon hyvinvoinnin tärkeys
Yhä useammin ja vahvemmin minua muistutetaan kehon tärkeydestä. Jotta alati kasvava valo, tiheämpi energia pääsisi täydesti valloilleen, on meidän vahvistettava kehoa. Vahvistettava kehoa, jotta se jaksaa kantaa yhä suurempia määriä energiaa. Vahvistettava lempeästi ja läsnäolevasti, itseä ja omia voimavaroja kunnioittaen, omaa kokonaisuutta var…
Paluu elämän alkulähteelle, omaan voimaan & läsnäolon tärkeys muutoksessa
Täysikuu nousee johdattamaan meidät omaan voimaamme, auttaa meitä loistamaan kirkkaina, kutsuu luomaan todeksi sen, mikä on kutsunut, vetänyt puoleensa, tuntunut tärkeältä. Samanaikaisesti tämä on hetki pysähtyä, hidastaa tahtia ja laskeutua tähän.
Uusi suunta: ykseyden aika, ilon voima & itseen laskeutuminen
Ilmassa virtaa lempeä ja maadoittava voima, joka kannustaa meitä pysähtymään, laskeutumaan, olemaan läsnä. Olemaan läsnä itsessämme, elämässämme ja ympäristössämme. Olemme astuneet suureen ja vaikuttavaan yhdistymisen aikaan, jolloin kaikki eri virrat ja säikeet muotoutuvat yhdeksi. Missä alkuvuosi on voinut tuntua hajanaiselta ja rikkonaisel…
Enää ei ole paluuta vanhaan: Uusikuu, kevät & uuden syklin aika
Huhtikuun päättävä uusikuu on murroskohta, joka hyvin konkreettisesti purkaa menneen ja aloittaa uuden syklin, uuden energeettisen ajan, joka vie meitä yhä laajempaan yhteyteen valon sekä eri energioiden kanssa.
Wau❣️