Ilmassa tuikkii taika,
energia virtaa vauhdilla ja voimalla,
maailmassa loistaa valo, joka herättää minut eloon,
uusi kutittelee sisimpääni,
kuiskaa lempeitä kannustuksen sanoja,
muistuttaa siitä, että jokainen aamu
olen uusi, olen erilainen,
olen yhden päivän kokemuksia rikkaampi,
väylä elämälle,
elävä, liikkuva, kasvava osa maailmaa.
Kuin suuri paino putoaisi harteiltani ymmärtäessäni,
että olen osa suurta, alati muuttuvaa tarinaa,
tähtien tanssia ja maan historiaa,
käsittäessäni, ettei koskaan ollut tarkoitus pyrkiä mihinkään,
ei koskaan ollut tarkoitus asettaa itseäni raameihin ja toimia rajoista käsin.
Kuten luonto rönsyilee ja elää vailla rajoja,
kasvaa yllättäviin paikkoihin,
luo uusia uria maahan juurillaan anteeksipyytämättä,
omassa luonnollisessa rytmissään,
villisti ja vapaasti,
osana metsää ja niiden taikaa,
osana maailmaa ja sen vapaata virtaa,
niin minunkin kuuluu elää,
rönsyillen ja vailla rajoja.
Elossa, elossa
sydämessäni,
valoani seuraten,
taialleni antautuen,
yhtyen tanssiin maailmankaikkeuden kanssa,
elämän ilmentymänä,
muistaen, että minä olemassaolollani elän yhtenä elämän kanssa ja,
että meille jokaiselle,
jokaiselle
on tilaa, taikaa, valoa elää valoamme todeksi
omalla yksilöllisellä tavallamme
ilmentyen uusina jokainen päivä,
rajattomina kokonaisuuksina osana kaikkeuden tarinaa.
Avoimesti, vapaasti, lempeästi kevyesti,
kuiskaa valo,
astukaa tanssimaan oma polkunne todeksi,
yhdistykää elämän sinfoniaan ja
tietäkää, että valo tukee valoa,
elämä tukee elämää
aina ja ikuisesti.
Jos nämä kirjoitukset ovat inspiroineet sinua, resonoineet, tuoneet lohtua ja tukea sinulle elämäsi eri vaiheissa ja haluat tukea niitä, voit tehdä sen maksamalla pienen (tai suuren) tukisumman verkkokaupassani. Tukesi merkitsee minulle valtavasti ja olen siitä suunnattoman kiitollinen!
Voit myös tukea kirjoituksia jakamalla niitä oman elämäsi säihkysieluille.
Riippumatta siitä, kuinka tuet kirjoituksia; läsnäolollasi, rahallisesti tai jakamalla, olen iloinen ja kiitollinen siitä, että olet tässä. Iloa, valoa & rakkautta sinulle lähettäen, Ida.
Sielun Tarinat 15 % alennuksella 18.12.2024 saakka koodilla JOULUNTAIKAA.