Neljä vuotta sitten tähän aikaan olin juuri saapunut Barcelonaan. Nuo ensimmäiset kuukaudet kaupungissa, josta ajan saatossa muodostui koti, elin karanteenissa neljän seinän sisällä. Erossa perheestäni, maailman hiljentyessä ja energian avautuessa aloin kirjoittamaan sisarelleni syntymäpäivälahjaksi aamusatua (Isalla on synttärit tänään!). Reilun vuoden ajan hän sai jokainen aamu osan tarinaa.
Tarinaa, josta muodostui paljon suurempi ja vaikuttavampi kuin mitä neljä vuotta sitten sitä aloittaessani osasin kuvitellakaan. Siitä muodostui kokonainen kirja ja se opetti aivan valtavasti minulle, sisarelleni ja äidilleni, joka myös innokkaana sitä jokainen aamu luki.
Tarina, jota aloimme kutsumaan Valon Ajaksi, kertoo elämästä, luottamuksesta, antautumisesta ja irtipäästämisestä. Ihmisyyden synnystä, kehityksestä ja haasteista. Se johdattaa valon äärelle, opettaa energiasta ja sen lukemattomista muodoista.
Kirjan alkusanoin:
Tunnen valon vierelläni, kuinka se hohtaa harmaan sadepeitteen lävitse, kuinka se lämmittää ilmaa, lämmittää maailmaa rakkaudellaan. Kaipaan tuohon valoon, kaipaan maata jalkojeni alla ja raikasta ilmaa. Lintujen laulua ja luonnon läsnäoloa.
Kaipaan tuota valoa ja toivon, että sinäkin voisit sen tuntea, että se voisi elää vapaana ja valtoimenaan sinussakin.
Sillä tuossa valossa asuu tarinoita, tarinoita meistä, maailmasta, universumista, tarinoita rakkaudesta ja siitä, kuinka kaikki sai alkunsa.
Reilu kuukausi sitten viettäessäni omaa syntymäpäivääni äitini ja sisareni kertoivat julkaisevansa tarinan omakustanteena. Heidän mielestään nyt on aika tuoda kirja luettavaksi myös muille. Äitini sanoin:
Tyttäreni Ida on kirjoittanut huikean kirjan ajasta jolloin Maa planeetalla eli Jumalolentoja. Heidän viisautensa ja Valon voima huokuu tekstin jokaisesta lauseesta. Kirja on myös kertomus rakkaudesta ja luopumisesta. Se on vahva muistutus meille jokaiselle siitä miten voimme luoda Valon ajan uudelleen Maan päälle. Lukiessasi pääset kokemaan Valon läsnäolon ja sen kosketuksen sisimpääsi.
Jotta saisimme painettua kirjan ja mahdollisimman moni pääsisi lukemaan energioita nostattavan ja ymmärrystä avaavan teoksen pyydämme sinua ennakkotilaamaan kirjan.
Kirjan voi ennakkotilata minulta sähköpostitse; adventuresofloveandlight@gmail.com. Kun saamme tarpeeksi rahaa kasaan niin käsikirjoitus lähtee painoon ja voimme lähettää kirjan sinulle. Kirjan hinta on 30€ ja toki voit lahjoittaa halutessasi painatukseen enemmänkin. Se kuinka monta sivua kirjassa on, on vaikea arvioida, karkea arvio on noin 300-350 sivua.
Suurkiitos teille kymmenille, jotka olette jo ennakkotilanneet kirjan! Olen suunnattoman kiitollinen tuestanne ja kaikista niistä kauniista ja kannustavista viesteistä, jotka olen kirjaan liittyen saanut.
Kiitollisena avustasi ja mitä suurimmalla rakkaudella,
Ida, Isa & Susan Hedman