Elämme ajassa, jossa meiltä pyydetään läsnäoloa ja autenttisuutta. Yhä uudelleen meidät palautetaan maanpinnalle, jos mielemme harhailee kaukaisuuksiin, yhä voimakkaammin meidät tuodaan itsemme äärelle. Itsemme äärelle, jotta näkisimme, tuntisimme ja ymmärtäisimme omaa kokonaisuuttamme.
Tässä hetkessä voi tuntua siltä kuin kaikki turvallinen ja tuttu olisi kadonnut, elämän raamit haihtuneet, kuin leijailisi epämääräisessä ja tuntemattomassa vailla suuntaa ja selkeyttä. Vaikka tämä epämääräisyys voi tuntua raskaalta, pelottavalta ja paikoin raivostuttavalta, on sen syvin tarkoitus hyvä ja nostattava: meidät tuodaan antautumisen ja luottamuksen tilaan, meitä kannustetaan avautumaan elämänvoimalle itsessämme ja elämään sisäistä viisauttamme kuunnellen.
Yhä useampi tuntee kaiken epämääräisen keskellä myös varmuutta, kutsun, jonkin, joka vetää, nykii, eikä jätä rauhaan. Pelon keskellä moni tuntee ilon ja inspiraation kutituksen, väsymyksestä huolimatta oman voiman aktivoituvan.
Tämä on ristiriitaista aikaa, joka vaatii kärsivällisyyttä ja luottamusta. Ei ole tarkoitus, että luomme suuria suunnitelmia tai takerrumme tavoitteisiin, ei ole tarkoitus, että asetamme elämän raameihin. Selkeys ei ole tarkoitus. Tarkoitus asuu irtipäästämisessä, siinä, että pääsemme kokemaan kuinka suuresti, laajasti ja voimakkaasti energiamme virtaa, kun emme sitä pyri kahlitsemaan, asettamaan muottiin.
On aika päästää irti. Irti ajatuksesta siitä millaisen itsen, elämän ja maailman kuuluisi olla. Irti ajatuksesta siitä, kuinka asioiden kuuluisi edetä. On aika vapautua vanhoista malleista, sisäisistä rajoista ja kaikenlaisista pakoista. On aika antautua elämän virralle, rohkeasti heittäytyä tuntemattomaan. Kevyesti, kevyesti virrata virran mukana.
Tämä ei ole helppoa. On vaikea päästää irti tavoista ja tottumuksista, maailmankuvasta, joka on tähän saakka ollut itselle totta. Mutta, yhä enemmän huomaamme kuinka vaikea niistä on myös pitää kiinni.
Meitä kannustetaan astumaan tähän uuteen ilon ja keveyden kautta. Kevyesti askeltamaan maailmassa, kevyesti kohtaamaan itsemme. Täydesti, mutta silti kevyesti. Rajoittamatta. Iloiten. Innostuneena. Hetki kerrallaan. Iloiten ja innostuen siitä, mikä meidät juuri nyt herättää eloon ja täydesti astumaan sitä kohden. Ja yhtä täydesti päästämään irti, kun tunnemme ilon asuvan jossakin muualla. Kun tunnemme kutsun jälleen johonkin uuteen.
Meitä pyydetään täydesti heittäytymään kuulemaan sydämemme, seuraamaan sen kutsua ilon siivittämänä, rakkaudella itseämme ja elämää kohtaan. Meitä pyydetään kunnioittamaan muutoksia, antautumaan alati muuttuvalle energian virralle ja avautumaan täydesti sille mikä kussakin hetkessä on totta. Lempeästi, avoimesti ja rakkaudella sallimaan suunnanmuutokset, päästämään irti ja aloittamaan uudelleen.
Antakaa sydämenne johdattaa teidät oikeaan,
avautukaa ilolle ja antakaa elämänvoimanne roihahtaa liekkeihin.
Tässä, nyt,
kuunnelkaa kutsua ja seuratkaa sitä,
päästäkää kaikesta muusta irti,
sallikaa vapaus,
sallikaa suuruus,
sallikaa elämä
ja nähkää, kuinka valintanne elää
täydesti,
hetkessä,
ilolla
herättää koko maailman eloon.
Aidosti ja muistamalla ne maailmankaikkeudet, joita itsessämme kannamme: ei ole tarkoitus painaa mitään alas. On tarkoitus vapautua ja kohdata itsensä — vapautua, yhä uudelleen, kunnes täydesti avaudumme valolle itsessämme, omalle suuruudellemme, kaikkeudelle itsessämme.
Ilolla & rakkaudella valomaailman viestejä sinulle välittäen,
Ida.
Jos nämä kirjoitukset ovat inspiroineet sinua, resonoineet, tuoneet lohtua ja tukea sinulle elämäsi eri vaiheissa ja haluat tukea niitä, voit tehdä sen maksamalla pienen (tai suuren) tukisumman verkkokaupassani. Tukesi merkitsee minulle valtavasti ja olen siitä suunnattoman kiitollinen!
Voit myös tukea kirjoituksia jakamalla niitä oman elämäsi säihkysieluille.
Riippumatta siitä, kuinka tuet kirjoituksia; läsnäolollasi, rahallisesti tai jakamalla, olen iloinen ja kiitollinen siitä, että olet tässä. Iloa, valoa & rakkautta sinulle lähettäen, Ida.