Myrskytuulet ravistelevat maailmaa,
puhdistavat maata,
nostavat esiin unohdetun,
palauttavat itseen,
auttavat meitä sukeltamaan syvälle juuriimme,
muistamaan mistä olemme kasvaneet,
herättävät ytimemme eloon,
tuovat meidät takaisin
Tähän, maankamaralle,
osaksi maailmaa ja sen kiertokulkua.
Tähän, muutokseen,
joka purkaa kaiken vanhan,
saa jo kuolleet lehdet putoamaan maahan,
kaiken toimimattoman päästämään otteensa,
jotta kevään tullen voisimme nousta
suurina ja kukoistavina,
itseemme juurtuneina,
uusina,
itsessämme,
tähän uuteen maailmaan.
*
Myrskytuulet saavat ikkunat helisemään,
tunnen, kuinka energia tanssii tuulen mukana,
nostaa esiin sen mikä sisimmässäni on painettu alas,
nostaa esiin sen, minkä on aika mennä.
Tyhjänä ja paljaana seison tuulen syleiltävänä,
annan itseni yhdistyä maahan,
juurtua elementteihin
ja kaiken tarpeettoman poistua,
purkautua,
kaiken hajonneen eheytyä ja palautua.
On uuden aika ja näen,
kuinka en voi astua uuteen samalla tavalla kuin
kuljin vanhassa,
minun on luotettava, että
maa kannattelee uusien askeleiden alla,
ilma johdattaa minut oikeaan ja
vesi virtaa uusiin maailmankolkkiin
johdattaen minut itseni äärelle,
sydämeeni,
uusiin seikkailuihin,
jotka alkavat tästä,
tässä,
myrskytuulessa, joka mahdollistaa uuden.
Jos nämä kirjoitukset ovat inspiroineet sinua, resonoineet, tuoneet lohtua ja tukea sinulle elämäsi eri vaiheissa ja haluat tukea niitä, voit tehdä sen maksamalla pienen (tai suuren) tukisumman verkkokaupassani. Tukesi merkitsee minulle valtavasti ja olen siitä suunnattoman kiitollinen!
Voit myös tukea kirjoituksia jakamalla niitä oman elämäsi säihkysieluille.
Riippumatta siitä, kuinka tuet kirjoituksia; läsnäolollasi, rahallisesti tai jakamalla, olen iloinen ja kiitollinen siitä, että olet tässä. Iloa, valoa & rakkautta sinulle lähettäen, Ida.